• Nutrition
  • 160
  • 0

Faktoja ravitsemuksesta

Ravitsemus toimii hyvinvoinnin pohjana. Varsinkin suomalaisen ruokailutottumuksista punaisen lihan ja alkoholin käytön vähentämisellä päästään jo hyvään alkuun kansansairauksien ehkäisemisessä. Sydän- ja verisuonitaudit sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet uhkaavat nimittäin suomalaisia. Näitä molempia voidaan onneksi ennaltaehkäistä sydänystävällisellä ravitsemuksella sekä säännöllisellä liikunnalla.

Ravitsemus

Kasvissyönti on jo muutaman vuoden ajan ollut trendinä ja yhä useammat ovatkin innostuneet siitä, vaikka huoliakin lihan vähentämisellä on ollut. Huoli lihankäytön vähentämisen vaikutuksesta proteiinin saantiin on kuitenkin turha! Saamme nimittäin sekaruokavaliostamme reilusti proteiinia yli tarpeiden.

Hyviä proteiininlähteitä ovat muutkin ruoka-aineet kuin pelkästään liha esimerkiksi proteiinia saat maapähkinävoista, kuivatuista pavuista, herneistä ja pähkinöistä.

Kasvisruoka

Liian tiukka itselleen ei kuitenkaan tarvitse olla! Kaikkea voi syödä, ratkaisevampaa onkin se, kuinka paljon ja kuinka usein sitä tekee.

Syömällä säännöllisesti ja runsaasti kasviksia, marjoja, hedelmiä ja proteiinipitoista ruokaa saa ravinnosta pääasiassa kaiken tarpeellisen!

Täysjyvätuotteista löytyvät kuidut suojaavat sydäntaudeilta ja alentavat kolesteroliarvoja. Kuitu auttaa lisäksi pysymään kylläisenä pidempään, mistä on hyötyä mm. painonhallinnassa.

Hedelmät ja vihannekset

Vaikka ravintolisiä on markkinoilla monenlaisia, saa monipuolisella ja maistuvalla ruoalla enemmän iloa ja puhtia elämään

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *